Olihan palmusunnuntai-ilta… Kaksi suurta fiaskoa samaan aikaan.

Naisleijonat kärsivät totaalisen oikeusmurhan eilen MM-finaalissa ja eduskuntavaaleissa koettiin samaan aikaan ennennäkemätön poliittinen jakautuminen, kun oikein mikään puolue ei kunnolla voittanut, vaan kenttä pirstaloitui sekasikiöksi.

Ensin jääkiekkoon. Suomen naisjääkiekkoilijat joutuvat elämään kädestä suuhun minibudjetilla, mutta silti nämä urheat naiset raivasivat tiensä MM-finaaliin ja voittivatkin sen, mutta… Sääntöjen mukaan Suomen maali USA:ta vastaan jatkoajalla olisi pitänyt hyväksyä, mutta salassa pidetty videotuomari oli jostain syystä eri mieltä. Suomen päävalmentajan Pasi Mustosen mukaan videotuomari on saksalainen, mutta tietoa ei ole liittojen taholta vahvistettu.

Maalitilanteen hidastuksissa näkyy selvästi, että Hiirikoski kaatui ja pyyhkäisi mennessään jo alueensa ulkopuolella makaamassa olleen USA:n maalivahdin. Samalla Nieminen hujautti kiekon maaliin. Game over, mutta sitten ei muka ollutkaan.

Sääntöjen mukaan kun maalivahti on alueensa ulkopuolella, hän on kuin kuka tahansa kenttäpelaaja eikä tuolloin tehtyä maalia hylätä, ellei molaria fyysistesti estetä palaamasta maalilleen. Jopa amerikkalaisen tv-lähetyksen selostaja totesi hidastuksesta, että maalivahti oli alueensa ulkopuolella ja että kyseessä oli maali. Videotuomari oli eri mieltä kaikkien muiden kanssa ja maalivahdille annettiin jäähy kampituksesta! Siis että mitä? Tämä oli niin ala-arvoista touhua, että jääköön enemmät kommentit sikseen.

Rankkarikisassa USA sitten päihitti varmasti vieläkin epäoikeudenmukaisuudesta kärvistelleen Suomen. Suomelta ryöstettiin MM-kulta ties minkä politiikan takia. Ei se ainakaan sääntöjen mukaan mennyt. Hopea ei silti ole häpeä ja kaikki kunnia naisille huippupelaamisesta! Nyt äkkiä sitä kaivattua taloudellista tukea Suomen naisjääkiekolle ja ryhtiä kansainväliseen tuomaripeliin.

0,2 prosentin ”vaalivoitto”

Palmusunnuntai-illan toinen fiasko oli eduskuntavaalit, jonka tuloksia laskettiin MM-finaalin aikaan. Kolme ”voittaja”puoluetta olivat lopputuloksissa kannatuksessa 0,7 prosentin sisällä, ykkösenä sdp erittäin alhaisella kannatusluvulla 17,7 %. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne teki kaikkensa sammakoillaan, mutta ei silti onnistunut ryssimään puoluettaan kannatusmittausten ylivoimaisesta ykkösestä kakkoseksi. Ei ihan. Puoleen kannatus kylläkin romahti huhtikuun aikana ja perussuomalaiset melkein kiilasivat ykköseksi. Vain 0,2 % eli noin 5 000 ääntä teki sdp:stä pääministeripuolueen. Perussuomalaiset (17,5 %) ja kokoomus (17 %) tulivat tiukasti perässä, eikä sdp tule toimeen kummankaan kanssa. Arvot eivät Rinteen mukaan kohtaa.

Nyt ollaan tilanteessa, että oikeita voittajia ei ole, vaan saimme poliittisen sekasorron. Vaaleissa selvästi protestoitiin rökäletappion kokeneen keskustan johtaman hallituksen harjoittamaa politiikkaa vastaan. Monet tunnetut kansanedustajat eivät tulleet enää valituiksi ja monet eivät asettuneet ehdolle. Tilalle saatiinkin peräti 83 uutta kansanedustajaa. Myös maahanmuuttopolitiikka oli vahvasti esillä ja asiaan kielteisesti suhtautuva perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho sai koko Suomessa selkeästi eniten ääniä, 30 527. Edellistä hallitusta kritisoineet vihreät ja vasemmisto nostivat myös selvästi suosiotaan, mutta niille tuli yhteensä vain yhdeksän lisäpaikkaa, millä ei ole merkittävää vaikutusta kokonaiskuvaan.

Menivätkö monelle puolueelle jakautuneet protestiäänet hukkaan? Miten tästä saadaan aikaan hallitus, joka pystyy tekemään isoja päätöksiä? Rinne on jo sanonut, että perussuomalaiset eivät arvomaailmansa takia kelpaa Rinteen hallitukseen, ja myös kokoomuksen ja sdp:n välillä oleva kuilu on erittäin syvä.

Kolme eniten ääniä saanutta puoluetta ovat edustajapaikoissa aivan toistensa kintereillä, 40 (sdp) ,39 (per) ja 38 (kok), mutta aatteellisesti hyvin kaukana toisistaan, joten on vaikea nähdä, että tuleva hallitus tulisi saamaan aikaan eduskunnan äänestyksissä yhtään mitään merkittävää, tai ainakaan sellaista mikä kuului heidän vaalilupauksiinsa.

Kansamme on nyt muun Euroopan tyylin mukaan poliittisesti pirstaloitunut, eikä tästä ole hyvä jatkaa.

-Valtakunnan vahtikoira